Tavoitteena kierrätysasteen nostaminen

Tutkimuksella ja tuotekehityksellä edistämme tavoitteitamme kierrätyksen tehostamiseksi ja kierrätysasteen nostamiseksi. Kierrätystä voidaan tehostaa, kun  

  • keräys tuodaan mahdollisimman lähelle jätteitä tuottavia ihmisiä, jolloin keräyssäiliöiden on oltava tilatehokkaita ja sovittava ympäristöönsä
  • tyhjennys tapahtuu kustannustehokkaasti
  • keräyspiste on turvallinen sekä tyhjentäjälle että pihalla liikkuville lapsille ja aikuisille
  • keräysratkaisu on vastuullinen ja vähentää kasvihuonepäästöjä
Molok tuotekehitys, IFAT-messut
Kansainväliset IFAT-messut on laajan verkostomme tärkeä kohtaamispaikka, jossa esitellään Molok-uutuuksia ja suunnitellaan tulevaisuutta.

Voimavarana laaja Molok-tiimi ja yhteistyökumppanit

Kehitystarpeiden tunnistamiseen ja oivaltaviin toteutusratkaisuihin tarvitaan laaja Molok-tiimi. Siihen kuuluvat tuotekehityksen osaavat suunnittelijat, asiantuntevat myyjät ja jälleenmyyjät, asiakaspalvelu, tuotanto, laatuvastaavat, tuotetuki ja hankinta-ammattilaiset. 

Lisäksi teemme tiiviistä yhteistyötä laajassa asiantuntijaverkostossa. Siihen kuuluvat avaintoimittajat, yliopistot, erikoisalojen asiantuntijat, suunnittelutoimistot ja rahoittajat, kuten Business Finland.

Tech ready -asennuslevy
MolokDomino-tuotteessa on valittavana Tech ready -asennuslevy, joka helpottaa älylaitteiden kytkemistä säiliöön.

Edistämme vastuullisen jätteenkeräyksen käytäntöjä

Kuka olisi parikymmentä vuotta sitten odottanut, että sähkö- ja vesimittareista tulisi etäluettavia. Tänä päivänä moni huomaa, miten kätevää on tarkistaa oma kulutus puhelimesta ja säätää käyttöään niin ympäristölle kuin omalle kukkarolle kestävämmäksi.

Molok pyrkii kehitystyöllä edistämään vastaavia käytäntöjä muuttakseen kotitalouksien jätteiden lajittelua ja keräystä yhä kestävämmiksi. Kehitystyömme tuloksista kertovat kierrätysmateriaalien lisääntyvä käyttö sekä keräys- ja tyhjennystehoa lisäävien älyratkaisujen yleistyminen.

Hiilijalanjäljestä hiilikädenjälkeen

Hiilijalanjälkemme pienentämiseksi meidän pitää tunnistaa suurimmat kehitystarpeet toimintamme haitallisten vaikutusten vähentämiseksi. Lisäksi meidän on seurattava toimintamme myönteisten vaikutusten kehitystä. Siksi olemme teettäneet hiilijalanjälkilaskelmat sekä organisaatiollemme (scope kuvassa alla) että tuotteillemme MolokClassic ja MolokDomino GHG protokollan / ISO 14067 mukaan.

MolokDomino-järjestelmästä olemme teettäneet laskelman myös hiilikädenjäljestä. Siinä syväkeräystä verrattiin perinteisiin pintakeräysastioihin.

Koeasetelmana oli todellinen tilanne pintakeräysastioilla viidessä pääkaupunkiseudun taloyhtiössä. Laskelmassa pintakeräys korvattiin MolokDomino -syväkeräyksellä. Keräysastioiden tyhjentämiseen käytettiin tyhjennysautoja, jotka toimivat 60% uusiutuvilla ja 40% fossiilisilla polttoaineilla. Kerättävinä jakeina olivat sekajäte, biojäte, kartonki, muovi, lasi, metalli ja paperi.

Kokeen lopputulemana todettiin, että tyhjennysten aikaiset CO2-päästöt olivat pinta-astioilla noin 50 % suuremmat kuin vastaavat tyhjennykset MolokDomino-syväkeräysastioilla. Päästöt vähenivät harventuneiden tyhjennyskertojen puolittamasta kuljetusliikenteestä.

Molok ja vastuullisuus

Molok tuotekehitys hiilikädenjälki

Lähde: Etteplan Finland Oy

Molok tuotekehitys koevalettuja nostosäiliöitä
Molok rotaatiovalussa koevalettuja nostosäiliöitä, joista on otettu mallipaloja lujuustesteihin.

Tutkimme mahdollisuuksia lisätä kierrätysmateriaalin käyttöä tuotteissamme

Päästövähennyksiä saadaan aikaan myös käyttämällä yhä enemmän kierrätettyjä materiaaleja syväkeräystä palvelevien jäteastioiden valmistuksessa.

Yksi selvitettävistä alueista on kierrätysmateriaalin lisääminen HDPE-muoviosissamme. Tavoitteemme on ensimmäisessä vaiheessa saada kierrätysmateriaalin osuus tuotantokäytössämme tasolle 35 %. Kun kierrätysmateriaalia lisätään neitseellisen materiaalin joukkoon, vaatimuksenamme on neitseellistä materiaalia vastaava kestävyys tuotteidemme koko pitkän elinkaaren ajan.

Materiaalien toimivuuden varmistaminen edellyttää laajaa testaamista ja mittaamista. Koepaloja on valettu niin Tampereen Yliopiston koelaboratoriossa kuin tuotannossa Molok Oy:n tehtaalla Nokialla. Olemme lähestymässä ratkaisuja, joilla pääsemme tavoitteeseen.

Molok-betonirunkokaivon testikappale
Valumuotista juuri irrotettu vähähiilisen betonirunkokaivon testikappale

Toinen selvitettävistä alueista on betonikaivojemme hiilidioksidipäästöjen alentaminen. Betonikaivon hiilidioksidipäästöjen kannalta haastavin ainesosa on sementti, jonka valmistus vaatii korkeaa lämpötilaa. Tavoittelemme betonikaivomme CO2-päästöjen puolittamista.

Olemme selvittäneet laajasti käytettävissä olevia teknologioita, niiden saatavuutta, vaikuttavuutta, riskejä ja kannattavuutta. Eri lähteistä nousi esiin hyvinkin vähähiilisiä toteutuksia, mutta näiden valutuotteiden kestävyys ei ollut lähelläkään Molok-syväkeräyssäiliön ohutseinäisen betonirunkokaivon erittäin vaativaa kestävyysluokitusta.

Olemme synnyttäneet reseptin, jolla saimme lähes tavoitteen mukaisen CO2-aleneman. Tätä reseptiä on käytetty MolokDomino Low Carbon säiliössä, joka on esitelty jäljempänä. Kehittäminen ei pysähdy tähän vaan sitä jatketaan.

Kierrätysmateriaalien tai vähähiilisten materiaalien käyttöä lisätään jatkuvasti

Vuoden 2023 aikana MolokDomino Low Carbon kaivon hiilijalanjälkeä saatiin muutettua tasosta 46% tasoon 50% vähemmän päästöjä verrokkivuoteen 2019 verrattuna.

Viime vuonna HDPE-muovikaivojemme kierrätysmateriaalien lisäämisprojektimme on edennyt hyvin ja vuoden 2024 keväällä pääsemme aloittamaan tuotannon.

MolokDomino 46% vähemmän CO2-päästöjä

MolokDomino Low Carbon

Uusin tuotekehityksemme tulos on vähähiilinen MolokDomino säiliö, jonka betonikaivon hiilidioksidipäästöt ovat 46% pienemmät kuin verrokkikaivon*.  

Vähähiilinen betonikaivo on käynyt läpi kattavan testauksen ja sen kestävyys on todettu olevan vähintään samalla tasolla kuin peruskaivomme. Kaivoillamme on 12 vuoden takuu.

Kaivoa tuotetaan ns. perjantaivaluina, koska masuunikuonan ja sementin sekoitus vaatii pidemmän kuivumisajan. 

MolokDomino Low Carbon on tuotu Suomessa myyntiin joulukuussa 2023.

*Verrokkikaivo on vuoden 2019 tuotantomallin kaivo

Molok nostosakin vetotesti
Nostosäkin ja sen rakenteiden vetotesti 7000 kilolla käynnissä

Turvallisuudesta emme tingi

Turvallisuus on meille Molok Oy:ssä ensisijainen arvo, josta emme tingi.

Tuotteemme rakennetaan tiukkojen eurooppalaisten normien mukaan:
-EN 13071-1:2019
-EN 13071-2:2019
-EN 13071-3:2019
-EN ISO 21898

Testaamme muun muassa säkit ja niiden rakenteet suurilla vetopainoilla. Teemme kovasäiliöiden kestotestit myös pakkaslaboratorion olosuhteissa.

Molok ja vastuullisuus