Sotkuisia muovinkeräyspisteitä pääkaupunkiseudulla - Molok korttelikeräyksestä uusi ja siisti ratkaisu

Kirjoittanut Molok | 29.1.2018 7:16

Helsingin Sanomissa oli esillä tiistaina 23.1. ja keskiviikkona 24.1. muovinkeräyspisteiden vähäinen määrä ja sotkuisuus pääkaupunkiseudulla. Haasteena on tällä hetkellä eri osapuolten vastuu pakkausten keräyksestä. Asukkaan kannalta kierrätysjakeiden lajittelu olisi mahdollisimman helppoa silloin, kun keräyspiste on hyvin suunniteltu, siisti käyttää ja lähellä kotia.

Muovinkeräyksen onnistuminen ja asukkaiden lajittelumahdollisuuksien parantaminen liittyvät suoraan EU:n tiukentuviin kierrätystavoitteisiin ja kierrätysmateriaalien erilliskeräystavoitteisiin. HSY aloittaa nostoperusteisen muovipakkausten keräyksen kiinteistöiltä 1.1.2019. Kierrätysmahdollisuuksia on tutkinut väitöskirjassaan Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tutkimusinsinööri Olli Sahimaa. Suomella on vielä paljon tehtävää päästäkseen jo asetettuihin ja erityisesti uusiin neuvoteltuihin kierrätystavoitteisiin.


Sahimaan väitöskirjassa nousivat esille tärkeinä keinoina Suomen kierrätysasteen nostamiseksi mm.
- kotitalouksien kiinteistökohtaisen erilliskeräyksen lisääminen
- kotitalouksien lajittelutehokkuuden parantaminen

Korttelikeräys

Suomessa taajama-alueiden pientaloalueilla asuu noin 2 miljoonaa ihmistä. Siten kerros- ja rivitaloalueiden lisäksi pientaloalueilla on hyvin suuri potentiaali lajittelun ja kierrätyksen lisäämiseksi. Erityisesti pientalojen sekä pienempien rivitalojen ja kerrostalojen asukkaille kestävä ratkaisu olisi korttelikeräys.

Kuva 1. ja 2. Molok Oy on pilotoinut korttelikeräystä Ruotsissa Falunin kunnassa, ympäristö- ja kustannusvaikutuksia on tutkittu Linköpingin yliopistossa ja pidempi pilotointi on käynnissä Oulun Hiukkavaarassa (kuva 3.).

Korttelikeräyksen avulla on järjestetty 6-8 jätelajin (muovi-, metalli-, lasi-, kartonkipakkaukset, paperi, biojäte, sekajäte) keräys kustannustehokkaasti ja ympäristön kannalta kestävästi yhteisillä keräyspisteillä. Tällöin keräyspiste on lähellä käyttäjää ja lajittelu asukkaalle helppoa. Pisteitä on toteutettu käyttäjämäärän mukaan sekä nosturityhjennettävillä pintasäiliöillä että Syväkeräys-säiliöillä.

Muovipakkausten ja muiden kierrätysmateriaalien keräys voitaisiin siis organisoida tehokkaasti ja kestävästi korttelikeräysidealla, jolloin lajittelu on yksinkertaista ja mukavaa myös asukkaalle.

Herättääkö Syväkeräys-järjestelmä ennakkoluuloja taloyhtiössänne? Lataa oppaamme, ja ota talteen parhaat vinkit siihen kuinka perustelet sujuvasti erilaiset Syväkeräys-ratkaisut taloyhtiönne jätehuoltoon!