Uusi opas ilmestynyt: Biojätteen kierrätys tärkeä osa kiertotaloutta

Kirjoittanut Mira Oravamäki | 22.8.2019 5:30

Vielä tänäkin päivänä iso osa biojätteestä päätyy poltettavaksi tai vaihtoehtoisesti joissain maissa kaatopaikoille. Biojätteen erilliskeräyksellä on tärkeä rooli kiertotalouden tavoitteiden saavuttamisessa. EU onkin asettanut jäsenmailleen säännöksen, jonka mukaan biojätteelle on järjestettävä erilliskeräys kaikissa EU-maissa vuoden 2024 alkuun mennessä.

Monille on varmasti selvää, että biojäte on eloperäistä jätettä, mutta edelleen on havaittavissa paljon myös epävarmuutta siitä, mitä biojäteastiaan todellisuudessa voidaan laittaa. Sisältö kuitenkin eroaa hieman esimerkiksi perinteisestä kotipihan nurkalla olevasta kompostista. Myös harhaluuloja biojätteen hyötykäytöstä on edelleen havaittavissa: jätteet eivät päädy loppujen lopuksi kuitenkin samaan kasaan, vaan biojätteelle on monia kiertotaloutta edistäviä käyttötapoja.

Tutustu biojätteen keräämisen hyötyihin ja nikseihin tarkemmin lataamalla uusin oppaamme, joka avaa kattavasti biojätteen maailmaa.

Mitä, miksi ja miten biojätettä kerätään?

Biojäteopas auttaa erityisesti biojätteen erilliskeräyksen aloittamisessa sekä lisäämisessä alueilla, joilla erilliskeräys on vasta alkuvaiheessa. Opas on suunnattu erityisesti jätehuoltoalan ammattilaisille sekä muille toimijoille, jotka tarvitsevat lisää tietoa biojätteen keräyksestä.

Biojäteoppaasta löydät esimerkiksi:

  • Tietoa EU:n asettamista tavoitteista ja määräyksistä jätteiden erilliskeräystä kohtaan
  • Faktaa biojätteen koostumuksesta ja määristä
  • Lista syistä, miksi biojätettä on hyvä kerätä erikseen
  • Syväkeräyksen eduista biojätteen keräyksessä

Lue lisää aiheesta blogistamme: Biojäte – usein kysytyt kysymykset

Lataa opas klikkaamalla alta, ja opi lisää biojätteestä ja sen keräyksestä!