Saneerausta pukkaa? Laita samalla jätehuolto kuntoon

Kirjoittanut Mira Oravamäki | 4.7.2019 11:30

Taloyhtiössä remontoidaan ja piha on kuin hurrikaanin jäljiltä. Voisiko tähän päälle ajoittaa vielä uusien jäteratkaisujen asennuksen? No ehdottomasti! Etenkin syväkeräysjärjestelmän asentaminen sujuu helposti, jos kaivuutyöllä on jo valmiiksi myllätty pihaa.

Kaksi remonttia on hellä taloyhtiölle…

Taloyhtiöiden tilanteet ja tarpeet ovat erilaisia. Siksi jätehuoltoratkaisuja pohdittaessa on hyvä löytää kumppani, joka ymmärtää niin jätehuoltoa kuin taloyhtiöiden muuttuvia tarpeita.

Kun jätepiste uudistetaan samaan aikaan esimerkiksi putkiremontin kanssa, taloyhtiö säästää selvää rahaa. Asukkaiden viihtyvyyskään ei joudu koetukselle, kun kaivuutöitä ei tarvitse suorittaa kahteen otteeseen.

Viihtyvyyttä lisää myös se, että syväkeräysjärjestelmässä 60 prosenttia jätesäiliöstä on maan alla. Kun jätteet jäävät pinnan alle, taloyhtiön pihaan vapautuu tilaa vaikkapa viherkäyttöön. Samalla luonto huolehtii siitä, ettei jätesäiliöstä kehity haisevaa aromipesää: maan viileys pienentää hajuhaittoja, kun pohjimmaiseksi jäävä vanha jäte pakkautuu säiliön viileimpään osaan.

… ja hellä luonnolle

Jätehuolto elää vahvaa uudistuksen aikaa. Kierrättämiseen etsitään uusia innovaatioita, kunnat kilpailevat edistyksellisimmistä jäteratkaisuista ja jätehuoltomääräyksiä päivitetään aktiivisesti.

Jätehuoltomääräyksillä vaikutetaan esimerkiksi siihen, mitä jakeita taloyhtiössä tulisi kerätä. Tulevaisuudessa jakeiden erilliskeräys yleistyy entisestään. Tämä edellyttää muuntautumiskykyä myös taloyhtiöiden jätepisteiltä. Molok®-säiliöitä voidaan jakaa useammalle eri jakeelle, ja säiliön jakosuhteita voidaan tarvittaessa muunnella myöhemmin.

Tilavat syväkeräysjärjestelmät vaikuttavat myös ympäristöpäästöihin. Kun jätesäiliöiden tyhjennysvälit harvenevat, laskevat myös jäteautojen CO2-päästöt ja sen myötä jätehuollon kustannukset.  

Päivittämässä jätehuoltoa? Lataa opas!

Tämän oppaan avulla muistat ottaa huomioon kaikki taloyhtiön jätehuoltoon liittyvät näkökulmat roska-astioiden kapasiteetista huoltoon saakka.