Molok-säiliöön mahtuu paljon jätettä
Molok-asiakkaana tyhjennysauto vierailee pihassasi aiempaa harvemmin. Piha-alueen viihtyisyys sekä turvallisuus paranee ja ympäristön kuormitus pienenee.

 

Paljon jätettä yhdellä nostokerralla

Yhdessä Tampereen Teknillisen Yliopiston kanssa tehdyssä diplomityössä* kerättiin tieto noin 8000 syväkeräyssäiliön ja 25 000 pinta-astian tyhjennyksestä. Tutkimuksen mukaan saman jätemäärän keräämiseksi tyhjennettyjen astioiden lukumäärä oli syväkeräysmenetelmässä 80 % vähemmän kuin pinta-astiakeräyksessä.

* Rahkonen, J. 2015. Sekajätteen keräysmenetelmien ympäristö- ja kustannusvaikutusten tarkastelu. Diplomityö, Tampereen teknillinen yliopisto. 71 s.

Tilansäästön lisäksi MolokDomino-säiliöillä ylivoimainen joustavuus

MolokDomino on muunneltavuudessaan huippuluokkaa. Yhden 5 m3 säiliön voi jakaa 7 erilaisella tavalla. Tämä helpottaa keräyksen mitoitusta, asennusta sekä volyymien muuttamista jälkikäteen käyttötottumusten tai jätesäädösten muututtua.

MolokDomino jaettavuus

Suunnitteletko taloyhtiöönne syväkeräystä? Perustele syväkeräys myös muille osallisille oppaamme avulla: Syväkeräys taloyhtiön jätehuoltoratkaisu opas 

Vähemmän jäteauton liikennettä pihapiirissä

Vähemmän liikennettä pihapiirissä

Aikaisemmin viitatun tutkimuksen* mukaan saman jätemäärän keräykseen tarvittiin syväkeräyssäiliöllä noin 80 % vähemmän astiatyhjennyksiä.

Kun astiatyhjennyksiä on vähemmän, syntyy vähemmän raskasta ajoneuvoliikennettä. Tämä parantaa pihapiirin turvallisuutta.

 Vähemmän liikennettä pihapiirissä

 * Rahkonen, J. 2015. Sekajätteen keräysmenetelmien ympäristö- ja kustannusvaikutusten tarkastelu. Diplomityö, Tampereen teknillinen yliopisto. 71 s.

 

Lue blogistamme: Roska-astioiden sijainti piha-alueella ei saa häiritä taloyhtiön asukkaiden elämää

Tyhjentäjälle terveellinen ja turvallinen työympäristö

Jäteastian tyhjentäjälle terveellinen ja turvallinen työympäristö

Syväkeräyssäiliön tyhjennys tapahtuu koneen voimalla. Tällöin ei tarvita pinta-astioille tyypillistä raskasta käsin raahaamista. Käsin siirtämistä haittaavat lisäksi kynnykset, epätasainen maa ja lumi. Työterveyslaitoksen tutkimuksessa** 40 % kuljettajista kertoi, että jäteastian siirtäminen aiheuttaa vaaratilanteita viikoittain tai useammin.

Syväkeräyssäiliön suuren kapasiteetin ansiosta se täyttyy yli hyvin harvoin. Tällöin myöskään ylitäyden astian sojottavat jätteet eivät aiheuta turvariskiä.

 **Työterveyslaitos, tutkimus jäteauton kuljettajan työturvallisuudesta (Uusiouutiset 5/2016)