MolokDomino

Opiskelijoiden tornitalossa porrastettu MolokDomino -ryhmä

Molok 25.02.2018

Tampereella toimiva Tampereen opiskelija-asuntosäätiö TOAS on aktiivinen myös uudisrakennusten toteuttajana. Keväällä 2015 valmistui Tampellan alueen Espantorni-kerrostalo. Opiskelijoiden jätehuolto toteutettiin ainutlaatuisella, porrastetulla MolokDomino® -säiliöryhmällä.

- Tänä päivänä opiskelijat ovat edistyksellisiä kierrättäjiä ja edellyttävät myös jätehuollossa mahdollisuutta kattavaan kierrätykseen. Tämän vuoksi myös Espantornissa on omat lohkot runsaalle lajikemäärälle, kertoo Pirkanmaan aluemyyntipäällikkö Sarita Koivula Molok Oy:stä.

- Espantornissa MolokDomino -säiliöryhmällä, joka on porrastettu taitavasti laskevan piha-alueen mukaan, kerätään sekajätteen ohessa paperia, kartonkia, lasia, pienmetallia ja biojätettä.

- Yksi, yhtenäinen säiliöketju on mitoitettu kapasiteetiltaan koko tornitalon yli 170 huoneistoa varten. Tarvittaessa eri lajikkeiden keräyskapasiteettia voidaan vaihdella tarpeen mukaan. Ulkonäön viimeistelee harmaa komposiittiverhous, Sarita Koivula lisää. 

Ulkomailta tulevia opiskelijoita varten säiliöiden ohjekyltit on tehty suomen lisäksi myös englanniksi.

 

 

Huipputason opiskelija-asumista

Espantorni edustaa huipputasoa TOAS:n monipuolisessa asuntotarjonnassa. Yhteensä 15-kerroksinen kerrostalo sijaitsee konttori- ja asuintiloiksi muutetulla Tampellan teollisuusalueella, keskeisellä paikalla lähellä Tampereen ydinkeskustaa.

Opiskelijoille on tarjolla 22-45 neliön vuokra-asuntoja, joissa on nykyaikaiset varusteet, oma TOAS-kaapeliverkko sekä mm. taloyhtiön oma sauna ja pesula. 

TOAS hankki Espantornin "avaimet käteen"-periaatteella YIT Rakennus Oy:ltä, joka myös vastasi jätehuoltomenetelmän valinnasta.

Ajankohtaista puhetta ja vinkkejä kiertotaloudesta ja jätealasta. Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi!